Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttäjäkokemustasi. Noudattaaksemme uutta sähköisen viestinnän yksityisyysdirektiiviä, meidän täytyy pyytää sinulta lupaa evästeiden asettamiseen. Lue lisää.
Avaruus 30 sekunnissa
30 tähdellistä kysymystä taivasteltavaksi
Avaruus 30 sekunnissa on hauska koko perheen tietopaketti maailmankaikkeudesta. Kirjan jokainen aukeama käsittelee yhtä teemaa, jota värikkäät kuvitukset havainnollistavat. Aihealueen voi ottaa haltuun 30 sekunnissa, ja hätäisemmille on tarjolla kolmen sekunnin tiivistelmä. Jokaisesta aiheesta on lisäksi kolmen minuutin tehtävä tai muu vinkki, jonka kimppuun voi käydä joko yksin tai perheenjäsenten tai kavereiden kanssa.
Vuosisatojen ajan ihmiset ovat tähtitaivaalle tähyillessään pohtineet, miten maailmankaikkeus on saanut alkunsa, mitä kaikkea sieltä löytyy ja kuinka laaja se on. Avaruuden tuntemuksemme on kasvanut, ja nyt tiedetään paljon sellaista, mistä ennen ei voitu edes uneksia.
Clive Gifford on brittiläinen kirjailija ja journalisti, jonka monipuoliseen tuotantoon kuuluu runsaasti lasten ja nuorten tietokirjoja. Melvyn Evans on brittiläinen taiteilija ja kuvittaja.
Tekijä | Clive Gifford & Melvyn Evans |
---|---|
Kustantaja | Into Kustannus |
Julkaisupäivä | 6/2019 |
Sivuja | 96 |
Tuotemuoto | Pehmeäkantinen |
Ikäsuositus | 6+, 8+, 9-99 |
Koko | 23,5 x 18,5 x 1 cm |
Tiedustele myymäläsaatavuutta | Kamppi 0409015150Tikkurila 0409015270 |