Resilienssi arjessa

Varastossa
SKU
TP4379
36,00 €

• Käsityksesi onnellisuudesta vaikuttaa kykyysi kestää vaikeuksia.
• Resilienssi kasvaa ja vahvistuu jokapäiväisissä kohtaamisissa ja tilanteissa.
• Vaikeuksista selviämiseen tarvitset myös läheisten tukea ja ympäristön tarjoamia mahdollisuuksia.

Hyvään elämään kuuluu vaikeuksia, ja niistä selviäminen on onnellisuuden ytimessä. Resilienssi on kykyä kohdata vaikeuksia ja selvitä niistä tai niiden kanssa. Kirja esittelee resilienssin monimuotoisuutta positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisen menetelmän kautta.

Kirja kuvaa resilienssin yhteiskunnallista ja kulttuurista pohjaa ja sen arjessa uusintuvaa luonnetta. Myönteiset ihmissuhteet, omien ja ympäristön vahvuuksien tunteminen ja oma toimijuus mahdollistavat selviämisen vaikeissakin vaiheissa. Näitä resilienssin ulottuvuuksia luodaan ja kasvatetaan, kuten kaikkia taitoja, harjoittamalla niitä, jatkuvasti.

Tapausesimerkkien ja elämäntarinoiden kautta kirja auttaa tunnistamaan resilienssiä ja sen kehittämistä. Käytännön esimerkit esittelevät tapoja vahvistaa niin yksilön kuin ryhmän selviämistä vaikeista tilanteista. Ryhmän resilienssi koostuu yllättävän saman kaltaisista asioista kuin yksilön resilienssi – esimerkiksi työyhteisöissä ja kouluissa voidaan vahvistaa ihmisten ja ryhmien resilienssiä osana normaalia toimintaa. Kirjan harjoituksista voi hyötyä niin ohjaus- ja esimiestyössä kuin koulutus-, sosiaali- ja terveydenhuoltoalallakin.

Syvimmiltään resilienssi on elinvoiman säie, joka mahdollistaa hyvinvoinnin tilanteissa, jota elämä eteen tuo. Se luodaan ja sitä ylläpidetään omilla teoilla, oppimisella, asenteilla, ja sitä vahvistetaan jokapäiväisissä kohtaamisissa ja tilanteissa.

Kirjan tekijä Krisse Lipponen on sosiaalipsykologi VTM, vaativan erityistason ratkaisukeskeinen psykoterapeutti, työnohjaaja ja kouluttaja. Positiivisen psykologian ja ratkaisukeskeisen menetelmän asiantuntijuus on jalostunut käytännön työn ja tutkimustiedon yhdistämisestä. Ihmiselämän moninaisuus, asiakaskohtaamisissa esiin nousevat erilaiset tavat ja mahdollisuudet luoda hyvää elämää innostavat pohtimaan teemoja vielä pidemmälle.

Lisätietoja
Tekijä Krisse Lipponen
Kustantaja Duodecim
Julkaisupäivä 8/2020
Sivuja 340
Tuotemuoto Pehmeäkantinen
Tiedustele myymäläsaatavuutta Kamppi 0409015150

Tikkurila 0409015270
Write Your Own Review
Olet arvostelemassa:Resilienssi arjessa